En pidä kiireestä. Enkä varsinkaan siitä, että täytyy yllättäen heti herättyään kiirehtiä jonnekin.

En pidä odottamisesta. Viisi minuuttia vielä menee, silloin voi polttaa tupakan eikä paikallaan seisominen tunnu niin tyhmältä. Mutta jos joutuu odottamaan esimerkiksi tunnin. Tai päivän. Tai kuukauden...

En pidä hämähäkeistä. Sellaiset ihan minikokoiset on ok, mutta sitä suuremmat, hyi. Tarantellat on myös ihan ok, jos ne on hitaita eli niiden liikkeet voi periaatteessa aavistaa. Toisin sanoen: en pidä nopeista keskikokoisista hämähäkeistä. (Enkä myöskään nopeista ja suurista.)

En pidä yhdyssanavirheistä. Itsekin todennäköisesti joskus vahingossa harrastan niitä, mutta huoh niitä ihmisiä, jotka eivät oikeasti osaa yhdyssanoja. Enkä pidä ihmisistä, jotka käyttävät "ketä"-sanaa väärin. Se on "kuka" eikä "ketä"! Ja vielä kolmas kieliopillinen seikka: se on "niinpä", ei suinkaan "niimpä"! Menkää takaisin ala-asteelle dorkat!

En pidä huutomerkkien, kysymysmerkkien tai minkään muunkaan merkin raiskaamisesta. Eiköhän se tule jo selväksi yhdellä, korkeintaan kahdella, kysymysmerkillä, että se on jumalauta kysymys. En myöskään pidä "sydämen" liiallisesta käytöstä tai siitä, että käytetään numeroita kirjaimien paikalla. Älkää siis tunkeko niitä "M01 R4K45!!!!111 <3<3<3<3<3333333"-viestejänne minun näköpiiriini.

En pidä väsymyksestä. Enkä siitä, että väsyttää, mutta ei millään tahtoisi mennä nukkumaan vielä. Se on ihan ok, jos seuraavana päivänä ei ole aikainen herätys. Mutta jos tietää, että pitää herätä ajoissa eikä siltikään mene nukkumaan... Omaa tyhmyyttä se vaan on. Mutta en silti pidä siitä.

En pidä kylmyydestä. Enkä etenkään siitä, että nukkumaan mennessä on kylmä. Varsinkin silloin, jos ei ole mahdollisuutta saada esimerkiksi toista peittoa tai villasukkia. Siksi en myöskään pidä talvesta.

En pidä valehtelemisesta enkä lupauksien rikkomisesta. Esimerkki: lainasin eräälle ystävälleni 50 euroa. Hän lupasi maksaa sen parin viikon päästä lainauksesta. Aika tuli ja kysyin häneltä joko saisin rahani. "Parin viikon päästä", oli vastaus. Seuraavalla kerralla vastaus olikin:"Tän kuun lopussa saan palkan, saat sen sit siitä." Viimeksi kun kysyin, sain kuulla, että ehkä tämän viikon lopussa herra saa rahaa. Ei minulla mitään akuuttia tarvetta sille rahalle nyt ole, mutta kun hän itse alunperin sanoi, että pystyy maksamaan silloin ja tällöin ja lupasi, lupasi. Tämä on periaatekysymys. Älä lupaa, jos et pysty pitämään sanaasi. En todellakaan pidä lupauksien rikkomisesta.

En pidä yksinäisyydestä. Oikeastaan pelkään sitä. Tavallaan. Pelkään, että joskus joudun jonnekin täysin yksin, eikä minulla ole yhtään ketään missään. Huomioikaa, ettei yksinäisyys ole sama kuin itsekseen hengailu. Jälkimmäinen on välillä ihan suositeltavaa ja joskus jopa melko terapeuttista. Kannattaa kokeilla.

En pidä itsekkyydestä. Tarvitseeko tätä edes selittää?

En pidä hitaasta nettiyhteydestä. Tai sellaisesta, joka pätkii koko ajan. Se nyppii hermoja, oikeasti.

En pidä örinähevistä. Tai -punkista. Tai mistään musiikista, missä laulu on vain jotain järjetöntä mölinää, eikä lyriikoista saa mitään selvää. Tarvitseeko biisiin edes tehdä sanoja jos ne kuitenkin esitetään karjuen?

En pidä pettymisestä. Olen joutunut kokemaan sitä ihan liikaa. Mutta kai se kuuluu elämään. Pettymykset kasvattaa ja virheistä oppii, vai kuinka?

En pidä siitä, että minulle sanotaan "ei". Ehkä tämä on jollain tavalla liitännäinen tuohon pettymiseen. Liian monta kertaa olen soittanut kavereilleni ja kysynyt: "Hei, lähtisitkö kahville?" ja vastaus on ollut jotain tyyliin: "En mä nyt ehdi, sori." Olisi välillä kiva kuulla: "Joo, vaikka heti!" En myöskään pidä kieltämisestä. "Älä tee sitä." Ja varmasti muuten teen juuri niin, vaikka en edes haluaisi! Ihan vaan siksi, että minua kiellettiin.

En pidä siitä, että joka kerta samat ihmiset kysyvät minulta: "Mitä kuuluu?" Ihan niin kuin teitä oikeasti kiinnostaisi. Yleensä keskustelu vielä jää tasolle: "Moi! Mitä kuuluu?" "Eipä ihmeempiä. Sulle?" "Ihan ok." Siinä se. Kertoiko tuo nyt niin hirveän paljon, että mitä minulle kuuluu? Ja aivan mielettömästi minua huvittaa alkaa selittää elämäntarinaani jollekin randomille. Paitsi jos se on joku kiva, söpö ja mukava poika.

Lopuksi totean, ettei lista suinkaan ollut tässä. Lisää todennäköisesti vielä joskus tulee, kunhan aivot taas jaksavat toimia. Sanon myös, ettei minua kannata ottaa liian vakavasti. Paitsi etten pidä siitä, jos minua ei oteta vakavasti. Olen vaativa ihminen, ymmärtäkää minua!