"Väkijoukon keskellä huomaan yhden ainoan
Tule lähemmäs, sut vainuan
Vaikka talo täynnä on, sä oot mitä tänään hain
Heti ihastuu mä taisin"

Ahdistaa. Ja ärsyttää tämä saamattomuus. Miksi en vain voinut mennä puhumaan hänelle? Ja mikäli hän huomenna tulee vielä vastaan, en onnistu puhumaan silloinkaan. Tiedän sen jo nyt. Enkä tietenkään vaan voi unohtaa. Ehei, minun täytyy saada kuulla jotakin kautta, ettei häntä kiinnosta. Harrastan pienessä mielessäni suurta jossittelua ja leikin piilo-optimistia. Turhauttavaa.

Huomenna leikin säälittävää ja pistän jonkun ystävistäni puhumaan hänelle. Täytyy kehitellä tätä suunnitelmaa vielä huomenna bingossa. Mutta minulle saa tehdä sunnuntaina jotain hirveän kauhean kamalaa, jos en saa tähän asiaan huomisiltana selvyyttä.