Hymyilen. Enkä edes tiedä miksi. Mutta onko sillä edes merkitystä? Vaikka päässäni pyörii koko ajan The Veronicasin "When it all falls apart"-kappale, en silti voi olla ajattelematta, että kaikki on kuitenkin loppujen lopuksi ihan hyvin.

Eilen oli hyvä ilta. Lähdin ystäväni kanssa käymään keskustassa ja tuli nähtyä paria kaveria siellä. Ehkä ihan hieman nautittiin alkoholia. Ehkä ihan hieman harrastin - näin kauniisti sanottuna - kuolan vaihtoa erään kaverini kanssa. On kieltämättä hieman wtf?!-fiilis, mutta ei se mitään. Pääasia, että oli hauskaa! Kännissä ja läpällä, eikös se niin mene? Varsinkin kun molemmat osapuolet tiesivät, ettei se ole mitään sen vakavampaa.

Tänään on ollut vähän hassu olo. Välillä olen käynyt hyvinkin pohjalla, välillä taas olen saanut mieleeni hyviä muistoja ja ajatuksia, jotka ovat pistäneet hymyilemään. Nyt kaikki valitus ja masentelu tuntuu kovin turhalta.

Kerrankin voin sanoa, että en ole ajatellut turhaan. Olen ehtinyt tänään pohtia suunnilleen koko elämäni läpi ja nyt olen tullut siihen lopputulokseen, ettei tässä ole oikeastaan mitään vikaa. Minulla on tärkeitä ja ihania ystäviä ja paljon hyviä kavereita. Minulla on ihana koti. Ihan oma koti, ei kenenkään muun. Minulla on ihania sukulaisia, voisinpa oikeastaan sanoa, että perhe.

Välihuomautus: isoäitini toi minulle tänään pyykinpesukoneen! Huomenna saan pestyä lakanat, eivätkä ne sen jälkeen tuoksu enää Fantille! \o/ Lisäksi sain heitettyä Fantin tavarat roskikseen! Oikeastaan sinne lensi vain joitakin vaatteita. Yhden tuoksupullon, Nemin ja pyyhkeen säilytin itselläni. Kaikki menevät hyötykäyttöön. ;) Hah! Mitäs ei tullut hakemaan niitä pois. Älkääkä luulkokaan, että olen ihan hirviö. Ehei, hän itse antoi minulle luvan heittää tavarat pois. Ja eräs opettajanikin käski minun tehdä niin! Poistinpas hänet vielä Facebookista, Gallerian kaverilistalta ja Messengeristäkin! Ja numerokin on lähtenyt jo aikoja sitten puhelimen muistista. Että sillä lailla. Go Feral, you can do it!

Mietin, että ehkä tämä olotila johtuu siitä, että olen saanut puhuttua ihmisille. Tässä muutaman päivän sisällä olen osannut kertoa monellekin ystävälleni, miten syvällä suossa olen viime aikoina ollut. Ja minua on kuunneltu. Minua on ihan oikeasti kuunneltu! Miten hyvältä tuntuukaan, kun minulle sanotaan, että joku ihan oikeasti välittää ja haluaa auttaa, vaikka ei osaisikaan. Ei teidän tarvitse tehdä mitään sen ihmeellisempää kuin kuunnella ja tukea. Se riittää.

Kiitän ja arvostan.