Onnistuin saamaan jostain aivan ihanan flunssan. Tätini ehti jo pelotella, että se on varmasti sikainfluenssa. Niinpä niin. Pitäisikö sitä pelätä? Energiani ei taida riittää siihen. Päätä särkee, kädet ja jalat tuntuvat raskailta ja kurkkuun koskee. Särkylääkkeet ilmeisesti vaikuttivat, koska vielä jokin aika sitten tärisin ja tuntui, että jäädyn, mutta nyt hikoilen kuin pieni eläin ja melkein ehkä sulan. Loistavaa. Saanpahan ainakin yhden ylimääräisen vapaapäivän, eikä minun tarvitse liikkua asunnostani yhtään mihinkään.

Muuten tämä päivä on ollut melkeinpä hyvä. Lukuunottamatta pienen pientä ahdistusta, joka iski tupakalla ollessani. Mieleeni tuli jälleen ne ihanat illat, jotka vietin Fantin kanssa. Lisäksi aloin ajatella miltähän minusta mahtaa tuntua siinä vaiheessa, kun ensirakkauteni löytää uuden naisen. Ei, en halua edes ajatella enempää. Tekee pahaa, vaikka kovasti yritän itselleni väittää, että olen jo päässyt täysin hänestä yli. Nakertaa olla näin tunteellinen. Ja nakertaa ajatella, että nämä ihmiset eivät enää ajattele minua vaan ovat jo pitkän aikaa sitten jatkaneet elämäänsä eteenpäin. Mutta onko kukaan koskaan väittänyt, että elämän kuuluu olla reilua?

"Did I make it that easy
to walk right in and out
of my life"

TV:stä tulee Psyko III. Taidan katsoa sen. Tai ainakin osan siitä. Jospa se saisi ajatukseni jonnekin aivan muualle, enkä koko ajan miettisi elämäni surkeutta tai sitä, mitä olen tehnyt niin kovin väärin ansaitakseni tämän kaiken.