Jotenkin tuntuu, että asiaa oli hyvin paljon, mutta nyt en muista yhtään mistään mitään. Otsikosta tulee ilmi tämän viikon loistava saldo.

Sunnuntaina vietin mukavan illan neiti A:n kanssa. Tehtiin yhdessä makaronilaatikkoa ja puhuttiin tyttöjen juttuja. Tuollaista pitäisi harrastaa useammin. Nyt pitäisi muistaa käydä ostamassa postikortteja ja -merkkejä. Ehdinkin jo melkein unohtaa.

Tiistaina ostin uudet kengät! Elämäni ensimmäiset korkokengät, ihanat valkoiset nilkkurit. Toki ne oli pakko laittaa vielä samana iltana jalkaan. Ja tietenkin suunnattoman vitutuksen iskiessä oli pakko poiketa kantabaariin. Kummasti se 20 euron budjetti taas unohtui ja tuli juotua hieman enemmän. Tuttu baarimikko taisi tehdä astetta vahvempia drinkkejä, koska eilen aamulla olo oli aivan järkyttävä. Elämäni, sekä tämän vuoden, toiseksi pahin krapula-aamu. En mitenkään suunnattomasti nauttinut olostani. Etenkään kun minun piti muutaman tunnin unien jälkeen lähteä keskustaan hoitamaan kouluhommia.

Jotain hyvää tiistain ryyppäyksestä kuitenkin seurasi. Sain sovittua asioita tämän "uuden vuoden" miehen kanssa. (Pitäisi muuten keksiä hänelle jokin osuva lempinimi.) Ilmeisesti olemme nyt suurin piirtein puheväleissä ja kai kaikki on ihan hyvin. Nyt vaan tosiaan edetään lähinnä kaveripohjalla. Ihan hyvä näin. Pääasia ettei tarvitse enää tuskailla jos ja kun satutaan samaan aikaan baariin.

Viime yönä sain taas melkein soittaa poliisit paikalle. Alakerran naapurillani oli taas jokin parisuhdekriisi ja siellä ulisivat sekä mies että nainen ja ilmeisesti myös kirjahyllyt tai vastaavat lentelivät. Lopulta he päätyivät rappukäytävään huutamaan ja sain nähdä paljon vaivaa, että pysyin nahoissani. Kuuntelin oven takana ja meinasin jo avata oven ja huutaa rappukäytävään, että kohta tulee poliisisedät jos ei tuo riehuminen nyt lopu. Kello oli tosiaan jossain puolenyön kieppeillä. Huoh, rakastan tätä taloa. Stalkkaajan unelma.

Loppukevennykseksi kerron, että äsken minulle soitti joku Soneran liittymädude, joka yritti houkutella minua vaihtamaan liittymääni. Ensin hän kyseli kovasti minkälainen puhelimen käyttäjä olen ja paljonko laskuni yleensä ovat. Hetken aikaa rupateltuamme heitin pommin ja totesin, etten voi vaihtaa liittymääni vielä reilu vuoteen. Muistaakseni. Sitä seurasi tällainen keskustelu:

"Löytyykös taloudesta muita puhelimen käyttäjiä?"
"No ei nyt oikeestaan. Nuo kesyrotat ei hirveesti puhelimia käytä."
"Ai sä et oo niitä vielä kunnolla kouluttanu."

Nauroin ja toivotin hyvät illan jatkot.

Nyt iski suuri tarve mennä laittautumaan ja lähteä parille. Eh.. Ihan suosiolla otan nyt sen 40 euroa mukaan. Prkl, tätä rahan menoa ei vaan voi estää. Tunnen itseni taas hieman alkoholisoituneeksi. Ja tunnen huonoa omaatuntoa, kun lähtiessäni silitän rottavauvoja ja totean heille, että "äiti lähtee nyt hieman viihteelle, hyvää yötä mamman mussukat!" Hmmh...