Miten voikaan taas ahdistaa näin paljon. Tuntuu siltä kuin ihan fyysisesti putoaisin, enkä pystyisi pysäyttämään itseäni. Jatkan vaan putoamista pohjattomaan kuiluun. Ja samaan aikaan tuntuu siltä kuin joku yrittäisi kuristaa minua.

Tekisi mieli huutaa ja kiljua. Paiskoa tavaroita ja hakata nyrkeillä seinää. Istun sohvalla kyyneleet silmissä. Heijaan itseäni edestakaisin. Helpottaako se? Ei, mutta minun täytyy liikkua. En tiedä mitä tekisin. Mitä kykenisin tekemään.

Pitäisi siivota. Tiskata ja kerätä roskat. En jaksa. En halua.

Koko ajan mieleeni tulvii muistoja. Onnellisia hetkiä. Ja heti perään muistan, etten koskaan tule kokemaan niitä uudelleen. Ahdistaa entistä enemmän.

Uskallanko enää koskaan olla onnellinen? Saanko edes tilaisuutta siihen? Kyyneleet valuvat lohduttomana purona pitkin poskiani ajatellessani tätä kaikkea. Miten pitkään minun pitää kestää tätä?

Auttakaa minut pois täältä.