Miksi on niin vaikeaa löytää sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisi olla ja joka sopisi minulle? Ei ongelma ole edes pelkästään ulkonäköasioissa. Nämä viime aikoina vastaan tulleet miehet eivät ole sopineet minulle millään tavalla. En voi olla miettimättä, miksi minä en sopinut Leijonalle? Ja miten vaikeaa minun on ylipäätään ollut koskaan löytää ihmistä, jonka kanssa tunteet kohtaisivat. Tähän mennessä niitä on tullut vastaan periaatteessa kaksi. Ensimmäinen ja Fantti. Ensimmäisen kanssa onnea kestikin melkein seitsemän kuukautta. "I'm your hell, I'm your dream, I'm nothing in between." Sitä se oli, mutta olen onnellinen siitä silti. Fantin kanssa asiat eivät sujuneetkaan ihan niin hyvin, mutta silti. Sen pienen hetken tunsin olevani jotain.

Olenhan minä seurustellut aiemminkin. Mutta eivät ne ihmiset ole vaikuttaneet minuun yhtä paljon kuin nämä kaksi. He ovat pitäneet minusta, mutta... Minä en kai ihan yhtä paljon ole välittänyt heistä. Saan taas itseni kuulostamaan niin kylmältä ja tunteettomalta. Kai minä sitten olenkin.

Nyt olen vain niin kyllästynyt olemaan väärien ihmisten kanssa vääristä syistä. En tahdo seurustella vain seurustelemisen ilosta ja siksi, etten olisi yksin. Siitä ei seuraisi muuta kuin harmia. Ehkä olen hieman aikuistunut, kun osaan ajatella, että on parempi olla yksin kuin loppujen lopuksi satuttaa sekä itseään että toista osapuolta.

Kaipaan kuitenkin sitä jotain. Sitä, että joku välittää ja haluaa suojella minua. Pitää huolta ja kertoo, etten ole ihan turha. Ja etenkin sitä, että joku haluaa olla vain minun kanssani. Että minä olen hänelle se tärkein.

Onko minussa niin pahasti jotain vialla, etten minä kelpaa kuin ystäväksi tai yhden illan iloksi? Ja mikä niissä muissa on vikana, kun he eivät kelpaa minulle?

Miksi kaiken pitää taas olla näin vaikeaa?

"Mä huomaan itkeväni
En pääse suojaan itseltäni
Huomaan itse pääni seinään suoraan iskeväni
Voimat kerään
Keuhkoihin ilmaa koitan vetää,
jotta jaksan vielä kierroksen ympäri noidankehää"