Hän tuli käymään viime yönä. Keskustelimme, nauroimme, makoilimme vierekkäin. Kaikki oli hyvin. Sain kerrottua hänelle, mitä mielessäni taas pyörii. Kerroin hänelle millainen olen ja mitä elämääni kaipaan. Hän hymyili, ymmärsi.

Avoin suhde. Kuulostaa kammottavalta. Tavallaan juuri sitä haluan nyt. Ei mitään vakavaa, mutta kuitenkin joku, jolle voi aina soittaa ja pyytää käymään. Joku, jonka luota voi lähteä pois, jos siltä tuntuu. Jos alkaa ahdistaa taas. Pelkään kuitenkin, että tässä käy huonosti. Jälleen. Ehkä minun on kuitenkin aika unohtaa tämä pessimistisyys ja koittaa olla ajattelematta turhia. Kaikki on hyvin nyt. Toistaiseksi. Yritän nyt nauttia tästä niin kauan, kuin pystyn. En usko, että tästä tulisi elämäni rakkaus, mutta ehkä minulle riittää nyt vähempikin.

Olen kovasti yrittänyt keksiä hyviä syitä, miksi siitä ei pitemmän päälle voisi tulla mitään. Miksi hän ei olisi minun tyyppiäni. En saa päähäni mitään muuta kuin sen, ettei hän ehkä ulkonäöltään välttämättä ole mikään maailman täydellisin. Mutta ei hänen tarvitse ollakaan. Enhän minäkään ole. Luonteeltaan hän on silti kultaisin. Huumorintajuinen, ymmärtäväinen... Jotain aivan muuta, kuin mitä vielä muutama vuosi sitten ajattelin. Enpä olisi silloin uskonut sanovani hänestä näin. Hymyilyttää taas nämä hassut ajatukset.

Katsotaan mitä tapahtuu. Hän lupasi tulla käymään huomenna.

Olen muuten kovin yllättynyt, kun ystäväni neiti A ei ole vielä kysynyt, kuka tämä mies mahtaa olla. Tosin hän ehkä yllättyisi enemmän, jos tietäisi. Ehkä pidän tämän tiedon itselläni. Ainakin vielä toistaiseksi. :'>

Jatkan päiväni tuhlaamista katsomalla Muumeja. Pari ensimmäistä jaksoa järkytti minut aivan täysin. Kuinka sellaista voi edes näyttää lapsille? Muumipeikon muuttuminen hurjan pelottavaksi olioksi ja muurahaiskarhu, joka melkein söi Niiskuneidin ja muut, oli minulle aivan liian traumatisoivaa katsottavaa. Odotan kauhulla sitä jaksoa, jossa Jäärouva tulee ja jäädyttää Pikkumyyn. Ei tämä mikään lastenohjelma ole... .___.