Uskottelen itselleni, ettei uni tule. Väsyttää, mutta en tahdo mennä nukkumaan. Tekee kovasti taas mieli angstata, leikkiä marttyyria.

Miksi en voi olla tyytyväinen siihen mitä minulla on? Miksi pitää koko ajan haluta vaan enemmän ja enemmän?

Tahtoisin häiriköidä sitä miestä, joka yritti hoitaa tätä minun ihastustani eteenpäin. Kysyä häneltä mitä hän sanoi sille, kertoiko hän minusta, mitä mies vastasi. Mutta en enää kehtaa. Olen terrorisoinut häntä jo aivan liikaa.

Kyllä, on ihanaa olla nainen. Kaikki asiat täytyy miettiä niin monen mutkan kautta, eikä koskaan kuitenkaan mikään ole selvää. Kaikesta pitää tehdä ihan järjettömän vaikeaa ja lopulta vaan turhauttaa. Silti ei voi olla ajattelematta.

En edelleenkään halua mennä nukkumaan. Haluan selvittää tämän asian ja saada kuulla suoraan, että minussa on niin paljon vikoja etten kelpaa kenellekään. Sitten voin taas alkaa harrastaa unohtamista. "Hei Feral, kyllä se siitä. Sinä pärjäät. Vielä sinäkin löydät jonkun, ihan sattumalta. Lopeta etsiminen, ei sillä tavalla ketään saa. Vaikutat vain epätoivoiselta teinitytöltä." Mutta sehän minä olen.

Miksi?

// Muoks! Päätin nyt kuitenkin udella hieman. Tässä tulos:

*****
no kyselin vaa että meinasko se nähä sinuu vielä jne
meni vaa hiljaseks

---

*****
no en oikeesti saanu mitään siitä irti :D

Feral
et yhtään mitään?

*****
no en yhtään suoraa vastausta
kun mesessäkin vähän härnäsin

Feral
o_O

*****
tuli vaa ":D" hymiöö koko ajan

Ja nyt hän yrittää kovasti yllyttää minua tekemään aloitteen. En tiedä. En uskalla. "Onko sitten parempi elää epätietoisuudessa?" Niin...