Taas kerran olen ihan hajoamispisteessä. Liikaa Scheissea tullut niskaan tänään ja olen ollut hereillä vasta kolme ja puoli tuntia.

Puolitoista tuntia sitten istuin oikein innokkaasti ala-asteen opettajanhuoneessa. Odottelin, josko kohta pääsisin töihin. Työssäoppimisen oli siis tarkoitus alkaa tänään. Eipähän siinä, puoli tuntia eteenpäin ja pääsin juttelemaan rehtorin kanssa. Matkaan oli tullut hieman mutkia ja hän oli kivasti unohtanut ilmoittaa minulle, etteivät he voikaan ottaa minua sinne. Kiitos helvetisti, arvostan. Mietinpä nyt, että mistähän revin itselleni näin lyhyellä varoitusajalla toppipaikan. Ihan vähän vaan lisää stressiä tänne näin, kiitos. Kaikki mahdolliset paskat otetaan vastaan.

Lisäksi päädyin jälleen sattumalta (ja tällä kertaa ihan oikeasti puolivahingossa) stalkkaamaan ihmisiä. Hienoa Fantti, että sinulla menee hyvin. Kivaa, että sinulla on joku josta tykkäät. Onnea. Minä vaan en olisi halunnut tietää. Oikein mukavaa, että kaikilla on joku ja kaikki on onnellisia ja hiphei! Minäkin ehkä haluaisin olla onnellinen edes hieman pidempään kuin yhden illan.

Voin kertoa, että nyt ihan oikeasti hieman hajottaa. On taas kovin tyhjä olo, enkä oikein tiedä mitä tekisin. Hieman innostaisi ajatus omasta leveästä sängystä ja lämpimästä untuvapeitosta. Voisin hautautua sinne ja herätä joskus... Joskus. Ehkä.

Tuntuu vähän ristiriitaiselta. En tiedä, tahtoisinko, että joku tulisi ja halaisi. Vai tekisikö minun mieli vain huutaa ja riehua ihan yksin ilman, että kukaan yrittäisi lohduttaa. Nyt voisin palata takaisin viime maanantaihin. Silloin oli hyvä olla Ensimmäisen sylissä. Itkeä vaan kaikki murheet pois ja unohtaa hetkeksi, ettei minulla ole yhtään mitään.

Hetken mietittyäni tulin siihen tulokseen, että nyt kaipaan suuresti erittäin vahvaa halausta ja tunnetta, että joku välittää. Sääli, että jostain kumman syystä tarvitsisin sen halauksen joltain mieheltä. Hienoa Feral, hyvin sinun pääsi taas toimii!