Ahdistaa. Ahdistaa. Ahdistaa. Kerronko vielä hieman lisää?

Ensimmäinen on alkanut seurustella. Vieläpä sen saman tytön kanssa, jonka kanssa hän joku aika sitten vielä vain sääti jotain. Tyttö kuulemma alkoi syödä lääkkeitä ja hänestä tuli sen verran mukavampi ja ihanampi, että nyt hän kelpasi Ensimmäiselle. Hienoa, good for them. Pitäisiköhän minunkin alkaa vetää jotain nappeja naamaan, että saisin miehen? Helpottaisiko se?

En kyllä välttämättä tässä tilanteessa miehen takia mitään lääkkeitä haluaisi. Ihan oman hyvän olon takia ennemminkin. Voi järkytys miten osaa taas tuntua kaikki niin järjettömän pahalta. Tahtoisin hakata nyrkeillä seinää. Viiltää jalkaani niin, että näkisin veren valuvan ihan kunnolla. Pitäisi kai mennä nukkumaan, en muuten jaksa huomenna istua järjestyksenvalvojakurssilla. Mutta minä en halua. En tahdo sammuttaa valoja ja sulkea silmiäni. Missä kaikki ihmiset ovat silloin kun niitä eniten kaipaisin? Ja miksi en vieläkään ole ostanut sitä kunnollista veistä?

Voisiko joku vain tulla istumaan viereeni ja silittämään päätäni, kunnes nukahtaisin?

"Jos nukkumaan
ei tänään mennä ollenkaan,
huominen ei saavu"

Minä tahdon pois!