Ja niin sinä yritit opettaa minua arvostamaan itseäni. Ajattelemaan eri tavalla, asennoitua uudestaan, löytämään jotain mitä jo omistan, mutta en vaan osaa nähdä sitä. Yritit kertoa minulle, että minun pitäisi olla onnellinen niistä pienistä asioista mitä minulla jo on, mutta mitä en huomaa. Sait minut hetkeksi pois tästä kaikesta, sait minut unohtamaan. Olit lähellä, välillä kai vähän liiankin, ja näytit, ettei kaikki ollutkaan vain minun pääni sisällä kuviteltua unta. Joskus se kaikki oli todellista ja oli hienoa kokea se vielä kerran. Pienen hetken olin onnellinen ja elin jossain aivan muualla. En voi muuta kuin kiittää. Annoit minulle pienen hippusen onnea ja energiaa jaksaa huomiseen. En edes uskalla ajatella kuinka pitkään tämä tunne voi kestää, mutta pääasia on tämä hetki, ei tuleva. Sanoit, että mennyt on mennyttä. Pitäisi opetella muistamaan sekin yksityiskohta.

Taas. Pahinta oli huomata, miten onnellisia muut ovat. Tai ainakin ulospäin näyttävät olevan. Ja minä vain istun ja toivon, että kaikki olisi minun kohdallani toisin. Helppohan sinun on kehottaa minua muuttumaan. Arvaa olenko yrittänyt. Se vaan ei aina ole pelkästään itsestään ja omasta tahdostaan kiinni.

Ehkä kirjoitan matkastani myöhemmin lisää. Nyt olen liian väsynyt ajatellakseni mitään muuta, kuin tätä samaa outoa fiilistä, mikä minulla on ollut jo pitemmän aikaa. Toisaalta ahdistaa, kaikki tuntuu niin lopulliselta, mutta toisaalta olen onnellinen siitä. Nyt minulla on mahdollisuus tehdä jotain uutta. Elää eri tavalla. Mutta voisiko joku kertoa minulle, miten se tapahtuu?

"Haluun tietää, haluun tietää missä onnelliset kohtaa
Pidän huolen, pidän huolen, oon jossain kaukana
Ja kun mä meen, nousee käteni hyvästiksi
Ja niin mä meen ja muuttuu askeleeni kevyeksi"

Saanko mennä?