Vihdoin ja viimein sain viimeisen työssäoppimispäivän päätökseen ja pääsin lähtemään keskustaan. Suuntana sama baari kuin eilen. Se sama, jossa tämän ihanan Rokkipojan näin. Hän ei ollut siellä, damn. Siirryin ystäväni kanssa erääseen minulle uuteen paikkaan. Huomasin, että kaupunkimme hyvännäköiset miehet ilmeisesti päätyvät sinne. Ainakin tänä iltana. No, ei se mitään, suuntasin myöhemmin takaisin sinne eiliseen baariin. Ja kuinka ollakaan, Rokkipoika oli ilmestynyt sinne.

Ja tässä se tulee: no reaction! Ei minkäänlaista katsekontaktia. Hän ei edes vilkaissut minuun päin. Tiedän hänen olevan siellä huomenna, joten toivon, että saan jonkun houkuteltua seurakseni. Ja toivon tosiaan, että saan kerättyä rohkeutta, että kykenisin puhumaan hänelle. Pelkään vaan taas sitä "ei kiitos"-reaktiota. En usko kestäväni sitä taas. Huominen baariseurani saa ottaa ohjat käsiinsä ja mennä sanomaan jotain puolestani. On paljon helpompi ottaa rukkaset vastaan vähän epäsuorasti, kuin suoraan face to face. Tiedän, että on lapsellista pistää kaveri puhumaan minun puolestani, mutta minä itse en siihen vain kykene.

Huomenna on uusi päivä ja toivon tosiaan, että se onnistuu. Niin juu, selvennykseksi vielä, että en sitten olekaan menossa sinne mökille. Reissu peruttiin ja se vituttaa vielä vähän lisää. Ja sitten vielä mietitään, miksi olen näin pessimistinen!