Olin tyhmä, kun en ottanut eilen rakasta miniläppäriäni mukaan matkaan. Olin tyhmä, kun ylipäätään lähdin. Olikin jo ennen reissua sellainen olo, ettei ehkä pitäisi lähteä. Ei olisi pitänyt.

Tässä kirjoitus viime yöltä, kirjoitettu puolenyön aikaan. Onneksi otin sentään muistivihkoni mukaan.

"Ilta alkoi varsin kehnosti. Ensin jätkät olivat melkein tunnin aikataulusta myöhässä. Ei se vielä mitään. Jo matkan alussa yksi heistä onnistui saamaan minulle aikaiseksi ihan armottoman ahdistuksen ja vitutuksen. Olen koko illan saanut huutaa hänelle jokaisesta mahdollisesta asiasta. Alkoholi ei tosiaan sovi hänelle. Nyt olo on parin Opamoxin avulla hieman helpottanut. Eikä huolta, pidin kyllä useamman tunnin tauon, ennen kuin otin toisen. Mutta silti tuntuu, että olisi ollut parempi jäädä kotiin. Luulenpa, että tilannetta olisi helpottanut, jos Leijona olisi lähtenyt mukaan. Jossain vaiheessa oli kai puhetta, että hän tulisi, mutta toisin kuitenkin kävi. Harmittaa. Hän olisi sentään ollut ihan fiksua seuraa näihin muihin verrattuna. Eikä olisi ahdistanut näin paljoa, mikäli hän olisi täällä.

Avasin hetki sitten itselleni siiderin. Alkoholia ja Opamoxeja ei saisi ottaa yhtä aikaa, mutta olen melko huoleton tämän kanssa. En ajatellut juoda kuin tämän yhden, jos se ketään lohduttaa. Sen jälkeen voisin yrittää nukkua. Olen yrittänyt kyllä pitkin iltaa, mutta ei siitä ole mitään tullut. Jos vaikka vain makaisin miljoonan peiton alla silmät kiinni ja koittaisin rauhoittua. Tiedänpähän ainakin, etten enää koskaan lähde tällä porukalla mihinkään, mistä en voi päästä halutessani pois."

Että sellainen reissu. En tosiaan juonut kuin tuon yhden, vaikka olin kyllä ottanut mukaan enemmänkin juotavaa. Loppuyö meni aivan yhtä huonosti kuin alkukin. Se oli jotain aivan järjetöntä. Lopulta joskus viiden jälkeen pääsin nukkumaan, kun yksi miehistä sai kaksi muuta karaokehirviötä rauhoitettua. En muista olenko koskaan vihannut ketään niin paljon, tai edes ylipäätään vihannut, kuin yhtä jätkistä. Juurikin sitä, joka ärsytti ihan tahallaan minua koko illan ja lisäsi ahdistustani. Jossain vaiheessa ahdisti jopa niin paljon, että päädyin istumaan ulos portaille ja otin terän käteeni. Muutaman viillon sain tehtyä ennen kuin paikalle tuli yksi jätkistä pesemään hampaitaan ja sen jälkeen selittämään minulle jotain hyvin epämääräistä. Ahdisti vielä enemmän, halusin vain olla yksin.

Olinpa onnellinen, kun pääsin lopulta kotiin. Onnellinen ja väsynyt, vaikka sainkin nukuttua noin yhdeksän tuntia viime yönä/aamuna/päivänä. Otinkin muutaman tunnin päiväunet syötyäni. En mahda nukkua kunnolla tänäkään yönä.

Ihan näin by the way, naapurini päättivät jälleen ruveta riehumaan. Näinköhän saan taas tänä yönä soittaa poliisit paikalle. Sen ehkä vielä hyväksyn, että he juoksentelevat ja rymistelevät rappukäytävässä, mutta jos alaoven lasi taas hajoaa, aion kyllä soittaa. Ei tuossakaan toiminnassa ole mitään järkeä.

Olen huomannut, että minusta on tullut lähestulkoon tunteeton muita ihmisiä kohtaan. En jaksa enää esittää ystävällistä, jos minua ahdistaa tai suututtaa. En jaksa esittää, että minua kiinnostaa, jos niin ei tosiaan ole. En jaksa olla yhteydessä oikein kehenkään, enkä puhua kenenkään kanssa. Toivon vaan, että saisin olla ihan yksin, eikä minun tarvitsisi ajatella ketään muuta kuin itseäni.

Tämän tapaisen testin tein perjantaina siellä keskustelussa: http://www.xestia.net/testit/bdi.php. Sain silloin joko 23 tai 26 pistettä, en ole ihan varma. Tässä testissä vastausvaihtoehdot oli paremmin muotoiltu ja tähän oli helpompi vastata. Tällainen tulos tuli tästä:

"Testipistemääräsi on 25.

Testin suorittaneet ovat saaneet keskimäärin 20 pistettä.

Jos pisteiden yhteismääräksi tulee 17 tai enemmän, lääkärin puheille menoa suositellaan. Masennus luokitellaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Yli 30 pistettä viittaa jo vaikeaan masennustilaan, jolloin on viimeistään ehdottomasti syytä hakeutua hoitoon."

Maanantain lääkärin tapaamista odotellessa...

"Taskussani on tarpeeksi rahaa ylittää monta rajaa
Ja käytössäni on paljon aikaa, se riittää vain mulle

Olen unohtanut nimet, unohtanut talojen numerot
En muista, milloin on pimeää tai monelta posti tuodaan
Olen unohtanut, miten tehdään kravattisolmu

En jäänyt tähän siksi, että katsot lempeämmin kuin kukaan
Jäin, koska tiedän, etten halua ottaa sua mukaan

Vielä joskus palaan, lupaan
Vielä joskus opin valehtelemaan kuin mies"

 

Pienenä lisänä jostain päin internetiä lainattu kuva. Oh, this is how I feel.