Nyt olen taas kovin onnellinen siitä, että saan nukkua ihan yksin. Väsyttää niin järjettömän paljon, etten edes tajua. Viime yönä jumituin asuntolalle ja jotenkin hyvin jännästi päädyin sitten nukkumaan Fantin viereen. Eikä se edes ollut suunnitelmissa silloin, kun sain jostain päähäni kovin fiksun idean jäädä asuntolalle yöksi. (Ja Fantti, senkin pieni apina, mikäli stalkkaat tätä, niin yeah!) Tarkoitus oli muutaman ihmisen kanssa valvoa koko yö, mutta kappas kummaa. Ajauduin sitten katsomaan Fantin kanssa Ice Age kolmosta (ja oli muuten juurikin niin täydellisen onnellinen olo kuin vain voi olla, ihanaa oli vaan möllöttää jonkun vieressä ilman yhtään mitään ihmeellisiä oloja, ihan olla vaan!) ja sen aikana iski sellainen väsymys, etten millään olisi jaksanut valvoa enempää. Toisin kuitenkin kävi, kun Fantti päätti huonekaverinsa kanssa alkaa pelaamaan vielä jotain hämäriä pelejä. Yritäpä siinä sitten nukkua. Pikkuhiljaa väsymys katosi jonnekin ja sitten, kun olisi pitänyt ihan oikeasti ruveta unille, ei tietenkään enää nukuttanut. Kivasti valvoin melkein koko yön. Nukuin todella katkonaisesti ja tuntui kuin en olisi saanut unta ollenkaan. Lopulta nukahdin kunnolla ehkä tunniksi. Voitte uskoa, että ehkä hieman olen nyt koomassa, vaikka otin muutaman tunnin päiväunetkin tuossa jokunen tunti sitten.

Oli kuitenkin ihana ilta. Nauroin ja sain eräältä asuntolalaiselta selkähieronnankin! Yeah, paljon huomiota ja hellyyttä minulle. Kyllä kiitos! Aamulla tuli vielä sellainen superhyper aww-kohtaus, kun aloin jo kiskoa vaatteita päälleni ja tehdä lähtöä, niin Fantti sitten ilmeisesti hyvinkin puoliunessa vielä veti minut takaisin viereensä. Ja illalla pääsin hänen reppuselkäänsä pariinkin otteeseen, kun tupakalla kävimme. Tsih, tykkäsin. ^__^'

Tuntuu kovin hämärältä sanoa näin, mutta kaipaan vähän sellaista isoveli-tyyppistä miestä kaveriksi. Sellaista, joka vähän kiusoittelisi ja pitäisi minusta huolta. Minulla ei koskaan varsinaisesti ole ollut isää, eikä oikein kunnollista miehen mallia elämässäni. Ehkä tämä hellyydenkipeys ja huomionhaku johtuu juurikin siitä. Äitinikin kanssa minulla on aina ollut huonot välit ja nyt emme itse asiassa ole enää edes minkäänlaisissa tekemisissä, joten ehkä tuo huolenpito-osa tulee sieltä.

Olisipas muuten kivaa, jos välillä joku muu tulisi halaamaan minua, enkä minä aina joutuisi tekemään sitä aloitetta. Halailen ihmisiä päivittäin varmaan lähemmäs miljoona kertaa, mutta välillä tosiaan joku muu voisi tulla halaamaan minua ensin. Ärrf.

Anyways, nyt tämä tyttö taitaa suunnata ihanaan isoon sänkyynsä untuvapeiton alle. Minä ihan yksin, ei ketään muita sinne tänä yönä. Seuraava unikaveri voisikin sitten olla sellainen, joka ei kuorsaa eikä unissaan melkein kurista minua, kun yritän vaihtaa asentoa. Arvostaisin kovin. Sen verran on kyllä annettava plussaa Fantille, että hän ei öisin pahemmin pyöri, vaan hänen kanssaan pystyy oikeasti nukkumaan söpösti vierekkäin. Se jos mikä on kivaa, jos ei ota huomioon sitä kuorsaamista.

Omnomnom, oma sänky kullan kallis. ♥