"Miten välttää ripustautuminen läheisyydenkaipuussaan?"

Niin. Miten? Olen liian monta kertaa huomannut takertuvani ihmisiin, joilta olen hetken aikaa saanut haluamaani huomiota ja läheisyyttä. Ja mitä sitten tapahtuukaan? Toinen osapuoli kyllästyy ripustautumiseeni ja pakenee paikalta. Pääsääntöisesti käy näin. Eikä minulla edes välttämättä ole sen suurempia tunteita mukana! Kaipaan vaan niin kovasti sitä tunnetta, että minustakin ehkä joku joskus kykenee välittämään. Ja vaikka näin ei olisikaan, niin joku edes hetken aikaa osaa teeskennellä jotain muuta. Siitä lähteekin taas se sama kierre ja sen jälkeen haluan vaan lisää. Lisää läheisyyttä, lisää huomiota. Lisää huolenpitoa. Kai minussa asuu sellainen pieni 5-vuotias tyttö, joka on kadottanut äitinsä suureen kauppaan, eikä tiedä mitä tekisi. Siinä sitten seisotaan keskellä vihannesosastoa peukalo suussa ja yritetään pitää kyyneleet piilossa. Toivotaan, että joku tulisi ja auttaisi löytämään kotiin...

Ihan oikeasti, ihmiset hei. Nyt saa antaa fiksuja vinkkejä. Mitä tällaisissa tilanteissa pitäisi tehdä? Miten oppisin elämään vähemmän tunteellisesti? Miten pystyisin vain nauttimaan hetkestä ja sen jälkeen jatkamaan elämääni periaatteessa vähän niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?

"Koko ajan vaan odotan,
odotan, odotan, odotan,
et tapahtuis jotain."