Välillä tuntuu, ettei tämän kuuluisi mennä näin. Toissapäivänä onnistuin jopa vierittämään muutaman kyyneleen, koska ahdistuin ja olin aivan varma, että olen taas vääränlainen ja onnistun pilaamaan kaiken. Olemme pyörineet yhdessä hyvinkin tiiviisti about viikon ajan. Monta kertaa on sanottu, että huomenna on välipäivä eikä nähdä, mutta kuinkas on käynytkään. Joka yö olemme pysyneet samassa osoitteessa.

Eilen jopa pesimme pyykkiä yhdessä. Kyllä, molempien pyykkejä. Ja puolet omaisuudestani on hänen luonaan. Järjetön määrä vaatteita, digiboksi, hyvin paljon ruokaa, läppäri, jne. Eilen lottosimme yhdessä. Kyllä, yhteiset numerot. Voitimme huimat 6,10 euroa, mutta tosiaan voitimme. Lisäksi kantabaarissamme on monet hänen kaverinsa kysyneet, onko meillä jotain juttua, vaikka emme edes ole istuneet vierekkäin. Tuntuu kovin oudolta.

Voisin opetella käyttäytymään hieman aikuisemmin. Tunnen itseni teinipennuksi hänen vierellään. Minä pystyn siihen, päätin sen nyt. Minä osaan olla normaali. Paitsi etten halua olla normaali. Mutta vähän parempi kuitenkin. Häneltä on muutaman kerran tullut sanomista, kun en osaa käyttäytyä ihmisiksi. Tai osaan, mutta en niin kuin pitäisi. Mutta minä opin. Toivon, että hän jaksaa olla kärsivällinen.

Nyt istun yksin hänen luonaan. Olipa orpo olo herätä ilman häntä. Pitäisi siivoilla jossain vaiheessa, lupasin sen hänelle. Minä kun olen lähes täydellinen nainen.

Mitähän tästä seuraa...