Matka alkoi vallan loistavasti. Unohdin tietokoneeni piuhat kotiin, eli enpäs sitten raahaakaan konetta mukaan vaan jätän sen mummille kotiin viemisiksi. Ei se mitään, tekee ehkä ihan hyvää irrottautua kaikesta ja rentoutua kunnolla vanhojen tuttujen luona. Edelleen on kyllä suunnitelmat vielä hieman auki. Maanantai-illasta keskiviikkoiltaan on kalenteri täysin auki ja yöpaikkakin hakusessa. Periaatteessa voisin olla entisen työkaverini luona yötä, hänen luokseen olen menossa täksi ensimmäiseksikin yöksi, mutta kun hän ei minun kanssani ehdi hengailla myöhemmin, niin tuntuu jotenkin kovin typerältä vain mennä hänen luokseen yöksi. Ehkä soitan ukilleni ja ilmoitan meneväni sinne yöksi. Se on ainakin varma paikka, mihin pääsisin ja hänen luonaan pitäisi käydä muutenkin.

Ilmeisesti tarkoituksenani on nähdä herra Ensimmäinenkin. Eilen vaihdeltiin muutama tekstiviesti ja alkuviikosta pitäisi kai käydä hänen kanssaan kahvilla tai jotain vastaavaa. Tiedä sitten onko tuo niin kovin fiksua, mutta sen näkee sitten. Ystäväni kysyikin, olenko varmasti päässyt hänestä jo ihan täysin yli. En oikein osannut vastata. Olettaisin kyllä näin, mutta... Niin. Ehkä tämä on taas vaan sitä kaipuuta jonkun tutun lähelle. Jonkun, johon on ainakin joskus voinut luottaa ihan täysillä. Mitähän edes odotan tältä tapaamiselta? Kai minä vaan haluan istua häneen viereensä, turvautua häneen ja kokea jonkinlaista läheisyyttä. Olla siinä hetken ja unohtaa kaiken. Todennäköisesti en kyllä häneltä minkäänlaista läheisyyttä saa, mutta ehkä en kuole yrittäessäni. Tahdon myös nähdä olemmeko me muuttuneet niin paljon, kuin oletamme. Molemmat kovasti väittävät olevansa ihan erilaisia kuin ennen. Sehän nähdään. Jostain syystä en oikein tahdo uskoa, että olisimme niin erilaisia. Ainakaan yhdessä. Ehkä uudet kaveripiirit vaikuttavat siihen, että luulemme olevamme erilaisia. Mutta sitten, kun istumme taas kahdestaan, huomaamme olevamme kuitenkin ne kaksi samanlaista sielua, mitä olimme ennenkin. Mikään ei ole muuttunut. En ainakaan osaa uskoa sitä. Toisaalta ehkä tahdon testata itseäni. Kokeilla, pystynkö näkemään häntä ihan vain ystävänä. Pystynkö olemaan normaali, toisin kuin viime kerralla. Silloin olin ihan äärettömän ahdistunut ja hermostunut. Jopa siivosin samalla kun hän istui rennosti sohvalla ja katsoi kuinka kärsin. Olen muuten ihan varma, että hän oli ihan tahallaan suihkuttanut päälleen pari ylimääräistä suihkausta sitä ihanaa tuoksuaan. Ihan vain minun kiusakseni. Toivon todella, ettei hän tee samaa virhettä tällä kertaa.

Wish me luck. Saatan ehkä tehdä kuolemaa, kun pääsen takaisin kotiin.

"I've been trying to love myself for real
I've been trying not to feel what I feel"