Entistä hullumpana, entistä sairaampana. Ei helkutti, mitä nyt taas?!

Alkaa pikkuhiljaa olla taas lääkityksen paikka. Edelleen yksin nukkuessani minulla on oltava valot päällä, enkä silti meinaa uskaltaa laittaa silmiä kiinni. Ongelmaa ei luonnollisesti ole, jos minun ei tarvitse nukkua yksin. Nyt tuon päälle näen taas sellaisia painajaisia, etten todellakaan uskalla ummistaa silmiäni. Muutenkin nykyään sekoan aina välillä, lähinnä alkoholia nautittuani. Pää sanoo "diudidiu" ja sitten itketään ja valitetaan, kun ahdistaa. Olisin kovin iloinen jos minulle kerrottaisi, että mikähän minussa mahtaa olla vikana.

Tämän päälle stressaan vielä raha-asioistani. Itseäni tosin saan syyttää siitä, ettei tällä hetkellä hirveästi juhlita. Mitäs join kaikki rahani viime kuussa. Yritä nyt maksaa vuokra ja laskut. Hieno tyttö!

Lopetin Mielenterveyskeskuksella käymisenkin jo. En minä osaa mennä sinne takaisin. Tai no, ehkä osaisin, mutta en halua. En minä tahdo puhua heidän kanssaan, ei minulla ole mitään sanottavaa. Antakaa minulle jotain nappeja, että osaan nukkua ja olla ahdistumatta.

Kiroan taas itseni ja kurjan elämäni jonnekin kovin syvälle. Eläköön stressi, vitutus ja kaikki muutkin mukavat fiilikset!

"Tuntuu, että väärästä irti ei pääsisikään
Minkä täytyis säilyä, onkin taas häviävää"

 

Ps. On muuten ollut näköjään hieman ikävä kirjoittamista. En vaan ole jaksanut purkaa tänne jokaista mahdollista ylä- ja alamäkeä parisuhteessani, eikä muuta kirjoitettavaa oikeastaan ole ollut. Mitä nyt jotain pientä satunnaista järjen hiipumista ja flippailua. Te harvat lukijani, mikäli teitä enää on, saatte nyt tyytyä sarkastiseen ja lievästi angstiseen tekstiini. Olen ehkä palannut. Ehkä.

Ja tahdon nukkumaan.